13. joulu, 2017

Joulukuu meneillään jo

Hei!

Vauhdilla on aika mennyt ja huomasin ällistyksekseni, että viimeksi olen kirjoitellut heinäkuussa tänne blogiin. Yli kolme kuukautta on hujahtanut ja varmasti yksi syy on uusi työpaikka, jossa on ollut vauhtia vaikka toisille jakaa. Nyt  kuitenkin on alkanut tasaantua ja vakituinen työpaikka tuntuu jo hyvältä työpaikalta. Lapin reissunkin ehdin tehdä Santtulan kennelin Marjan kanssa ja hieno reissu olikin. Matkassa oli Marjan koira Nasta ja Santos meidän kennelistä. 

 

Näyttelyissä on tullut Tiaran kanssa käytyä Tampereella, jossa meni hienosti ja Tiaran tulos oli JUN ERI ja JUK 4. Pohjoismaiden Voittaja-näyttelyssä kävimme myös ja sieltä tuloksena erittäin hyvä, johon olen tyytyväinen sillä Tiara on ihan vauvan näköinen vielä ja tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Mukavaa oli kuitenkin ja näyttelyssä oli kiva käydä, kun Tiara tuntuu todella tykkäävän, eikä stressaa mitään, kehuja tuli paljon ja luonnetta kehuttiin erityisesti Kennelliiton kaverikoirastandillä, jossa kävimme tutustumassa koulutuksiin. Mukavia muistoja on Voittaja-näyttelyistä, sillä onhan Santoksella ja Toscalla Voittaja-tittelit 🙂

 

Kaikki koirat ja ihmiset Summerway's kennelissä olemme olleet terveitä, mikä on aina hieno juttu, kun vanhoja koiria yli 10 v on neljä ja Muusa 8 v. Nyt vaan joulua ja joululomaa odotellaan hyvillä mielin. 

 

Ihanaa ja lämmintä joulun odotusta kaikille!

T. Hanni ja muu väki

 

21. heinä, 2017

Heinäkuun turinoita...

Hei!

 

Heinäkuun iloisia koirauutisia oli Tiaran hieno esiintyminen Hyvinkään koiranäyttelyssä 15.7.2017. Tiara jaksoi nyt seistä ja juosta kauniisti, joten tuomari pystyi antamaan kunnon arvostelun eli

Well developed puppy. Correct head with good pigmentation. Correct body. Good angulations. Very nice temperament. Very nice presentation in the ring. Tuomarina toimi Zorica Salijevic, Ruotsista.

 

Myös omassa elämäntilanteessa on tapahtunut muutos, sillä kuraattorin työt vaihtuivat perhetyöntekijän vakinaiseen työpaikkaan, jossa työnantajan suosituksesta koiraa suositellaan käytettäväksi työssä, joten nyt Tiuku pääsee sitten tositoimeen, vaikka virallinen ystäväkoirakoulutus on mahdollista aloittaa vasta, kun Tiuku on 2 v. Muutenkin suunnitteilla on kahden nuoren vipeltäjän eli Tiukun ja Tiaran kanssa uusia harrastusmuotoja, mutta niitä pääsemme kokeilemaan vasta syksyllä. 

 

Iloista kesän jatkoa kaikille!

Yst. terv.

Hanni ja muu väki

6. heinä, 2017

Kesäloman kuulumisia

Hei!

 

Kesäloma alkoi kesäkuun lopusta ja iloisia uutisia on esimerkiksi valmistuminen YAMK sosionomiksi 22.6.2017. Tyttären YO-juhlat olivat myös kesäkuun alussa ja iloinen uutinen kesäkuun loppupuolella tyttären pääsy Tampereen yliopistoon opiskelemaan diplomi insinööriksi.

 

Koirarintamalla iloisia tapahtumia on ollut Santoksen ja Viivin vauvojen syntyminen 28.5.2017 ja sieltä tuli maailmaan viisi poikaa ja yksi tyttö, kaikki voivat hyvin. Tiaran kanssa olemme käyneet ensimmäisessä match showssa ja mukavaa oli, tyttö antoi hienosti katsoa hampaat, vielä kun tyttö jaksaa seistä paikallaan, niin sitten pentuluokastakin voi odottaa jo mukavia arvioita. Tiukun kanssa suunnitteilla on ainakin rallytoko ja kaverikoira koulutus mahdollisesti ensi keväänä.

 

Kaikki seitsemän koiraamme voivat hyvin, joskin Sulolla 11 v ja Toscalla (melkein 12 v) alkaa jo ikä valitettavasti painaa. Ihania ovat nuo kaksi KV-valiokoiraani olleet ja tuoneet minulle iloa ja onnea elämään! Iso suru on edessä, kun noista kahdesta upeasta koirasta aika jättää. Kuitenkin on mahtavaa, kun saan heidän seurastaan vielä nauttia!!!

 

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

Kesäterveisin Hanni ja koirulit

25. maalis, 2017

Kevään korvalla

Hei!

Olemme saaneet kenneliimme uuden ihanan jäsenen, jota nyt Tiaraksi kutsumme. Paljon on tullut uutta energiaa collieille, kun kaksi nuorta ja iloista tyttökoiraa hauskuttaa perhettämme.Ensimmäiset yhteiset lenkitkin olemme jo tehneet tällä uudella vahvuudella ja hienosti Tiara pärjää jo isompien kanssa, vaikka ei ihan vauhdissa pärjää vaikka kovaa pieni pallero kyllä menee.

 

Opiskelut ovat oikeasti nyt loppusuoralla ja valmistuminen varmistunee huhtikuussa seminaarissa, jos lopputyöni hyväksytään. Ohjaavan opettajan kanssa olemme jo viimeiset korjaukset tehneet, joten hyvältä näyttää. Töissä kiirettä pitää ja vielä on kahdeksan viikkoa töitä jäljellä, sitten pääsee kesälomasta nauttimaan ja suunnittelemaan match show reissuja ja loppukesästä jo pentunäyttelyitäkin Tiaran kanssa. Tiuku puolestaan on jo pitkällä ystäväkoirakoulutuksessa ja erittäin hyvältä näyttää, että Sulo saa hienon seuraajan.

Kaikkea hyvää ja nautitaan keväästä!

Yst. terv.

Hanni

18. joulu, 2016

Joulukuussa mennään

Hei!

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen blogimerkinnän. Uusi työpaikka kuraattorina Espoossa on ollut kovin työllistävä, joten ylimääräiset toiminnot kuten nämä blogikirjoitukset ovat jääneet nyt vähän vähemmälle. Omat YAMK opiskelut ovat loppusuoralla kahta tehtävää vaille, sitten kaikki kurssit ovat suoritetut ja keväällä on enää lopputyön loppuun saattaminen.

Koiratilanne on myös perheessämme muuttunut radikaalisti, sillä rakas Tuikku 14 -vuotta lähti kesällä koirien taivaaseen, koska voimat vaan loppuivat. Sain hänet kuitenkin hellästi saattaa taivasmatkalleen. Säde meni yllättäen muutaman kuukauden päästä Tuikun jälkeen (aggressiivinen pernakasvain), jota en ollut edes hetkeäkään ajatellut tapahtuvan, sillä Säde on ollut terveyden perikuva koko elämänsä ajan. Onneksi oli Tiuku paikalla ja auttoi surutyössä kuten muutkin koirat. Sulo täyttää myös 11 muutaman kuukauden päästä ja Zorro 10. Toscakin täyttää jo 12 seuraavaksi ja Santos 10 ja Muusa 8, joten Tiuku on nyt ainut ei veteraani. Tiukulle olenkin hakemassa kaveria keväällä.

Tiukusta ei valitettavasti näyttelykoiraa tule, vaikka onkin kuvankaunis ja ihana käytöksinen, koska Tiukulla hampaiden vaihdossa tapahtui niin, että alahampaat lähtivät ensin ja sitten vasta ylähampaat, joka aiheutti sen, että alahampaat painoivat ylähampaita sisäänpäin, joten vaikka kuinka yritin hampaita taivutella, niin olisi tarvittu hammasraudat, jotta olisin ne hampaat saanut pysymään oikein päin. Asia ei kuitenkaan haittaa minua, sillä onhan Zorrokin tullut minulle Englannista jalostuskoiraksi, mutta lonkat olivat Liimanin mukaan C/D (oma lääkärii B/C), joten en Zorroa voinut jalostuksessa käyttää vaikka kävimmekin näyttelyissä muutaman kerran hyvällä menestyksellä. Tiukun hankinkin harrastuskoiraksi ja hänen kanssaan tuntuu olevan taivas rajana, niin älykäs ja nokkela Tiuku on. Ainakin tarkoitus on koittaa ensi keväänä paimennusta ja hakua ja agilitykin tuntuisi hauskalta, koska Tiuku on toiminnallinen koira. Täytyy nyt vain lonkka ja muut tulokset vielä saada selville, jotta sitten tietää mitä voi hänen kanssaan harrastaa. Tiukun kanssa olimme Match Showssa ja hienosti saimme punaisen, vaikka ei sitten sijoituttukaan, koska Tiuku oli kuopus, 6 kk nuorempi kuin muut. Tuomari kuitenkin ihastui tyttöön, koska Tiukuun vähän pakkaa ihastumaan kaikki, niin positiivinen ja rohkea sekä iloinen ja toimelias hän on. Pentukoulutuksissa olemme myös käyneet ja hienosti on toisten koirien kanssa leikit menneet kuten myös ihmisten kanssa oleminen. 

Näyttelyt ovat kuitenkin niin mukavia, että toista pentua nyt haeskelen näyttelytarkoitukseen ja alustavia varauksia olenkin jo tehnyt. Ihanaa on nyt joulun ajan odottelu, sillä minulla on 17 mahtavaa pitkää lomapäivää, jolloin voin taas nauttia perheen ja koirien kanssa yhdessäolosta.

Rauhallista ja rentouttavaa Joulua 2016 ja Uutta Vuotta 2017!

Ystävällisin terveisin 

Hanni ja Summerway's väki